Ajankohtaista

Miksi luonnonkosmetiikka?

Jos mietit, miksi kannattaisi suosia luonnonkosmetiikkaa ns. tavanomaisen kosmetiikan sijaan, niin siihen on olemassa monta hyvää syytä!  Yksi syy on ympäristövaikutukset, sillä luonnonkosmetiikan valmistuksessa huomioidaan hiilijalanjäljen ja tuotteen valmistuksen vaikutusten lisäksi myös se, mitä tapahtuu tuotteen käytön jälkeen.  Luonnonkosmetiikan raaka-aineet tulevat pääosin kasveista, eivätkä esimerkiksi maaöljyn tislausjätteestä. Raaka-aineet myös palautuvat ja hajoavat sellaisenaan luontoon, eivätkä …

Miksi luonnonkosmetiikka? Read More »

Hillitsemällä stressiä hellit myös ihoa

Kukapa meistä ei välillä kärsisi stressistä, erityisesti näinä haastavina aikoina. Sanotaan, että lyhytaikainen stressi voi olla meille jopa hyödyksi ja saada meidät liikkeelle, silloin, kun sitä tarvitaan. Yhä useammat tuntuvat kuitenkin kärsivän pitkittyneestä stressistä, joka pitää meitä turhaan juokse tai kuole -tilassa. Kun olemme tuollaisessa tilassa, elimistössämme toimivat ainoastaan hengissä selviämisen kannalta olennaiset elintoiminnot – …

Hillitsemällä stressiä hellit myös ihoa Read More »

Turvallisesti auringossa

Kun auringon vaikutuksista ihoon puhutaan, nostetaan usein auringon negatiiviset vaikutukset esiin, kuten UV-säteilyn ihoa vanhentava vaikutus tai ihon palamisen aiheuttamat ongelmat. On hyvä muistaa, että auringolla on kuitenkin myös hyviä vaikutuksia meihin. Lähes kaikki elollinen maapallolla tarvitsee auringonvaloa elääkseen – myös ihminen. UVB-säteilyn avulla ihomme pystyy tuottaman D-vitamiinia (hormoni) ja auringon valossa on kaikki näkyvän …

Turvallisesti auringossa Read More »

Vaikuttaako maskin käyttö ihoosi?

Nyt kun monet joutuvat esimerkiksi työn puolesta käyttämään päivittäin maskia, niin se voi näkyä ihon ärtymisenä tai kuivumisena. Puuvilla imee kosteutta ja rasvaa iholta ja toisaalta maskiin kertyy myös mikrobeja iholta. Herkkäihoisimmilla iho saattaa reagoida tai ärtyä ainakin niistä kohdista, joihin maski koskettaa tai hankaa. Seuraavassa muutamia vinkkejä maskia säännöllisesti käyttäville.  Kosteuta ihoa riittävästi. Pidä …

Vaikuttaako maskin käyttö ihoosi? Read More »